Apupöytä pyörätuoliin tai sänkyyn

AdaLap ja pöytälevy – Riikan käyttäjäkokemus

Huhti-toukokuun aikana Riikalla on ollut testikäytössään AdaLap -varusteteline ja siihen kiinnitettävä pöytälevy. Miltä tuote vaikuttaa?

Riikka on käyttänyt pöytää kotona mm. ruokaa valmistaessaan. Säädettävä pöydän korkeus helpottaa työskentelyä, koska tason korkeus on optimaalinen. Veitsen kanssa työskentely on ensinnäkin turvallisempaa vihanneksia pilkkoessa, eikä niskajumikaan vaivaa niin pahasti.

Riikka työskentelee paljon myös läppärillä. AdaLap helpottaa huomattavasti työskentelyä missä tahansa, koska hän ei tarvitse erillistä pöytää.

Meneillään oleva vaalityöskentely on osoittautunut Riikalle hyväksi testipaikaksi.

Teltalla ihmisiä tavatessaan Riikka liikkuu pyörätuolillaan helposti juttelemassa ihmisten kanssa esitteiden ollessa pöydällä.

Tässäkin AdaLapin säädettävä pöydän korkeus on tärkeä pointti.

Riikka jatkaa:

”Adalap-pöytä kulkee kätevästi mukana – kädet pysyy vapaana kelaamiseen ja pöytä kulkee mukana. Tukiosa on helppo sujauttaa istuintyynyn alle ja pöytä on tarpeeksi tukeva vaikkapa muistiinpanojen tekoa varten.

Myös läppäri tai tabletti sopii pöydälle hyvin. Kätevä apu siis vaikka opiskelijalle. Tuote löytyy lisätarvikkeineen Movettan kattavasta nettikaupasta ja pöytälevyn voit tilata haluamasi kokoisena”.

Katso linkistä lisää Riikan käyttäjäkokemuksia AdaLapista

Lisää kuvia AdaLapin pöytälevystä eri käyttötarkoituksissa

Muita artikkeleita

Ajankohtaista

Henkilökuvassa Petri Rönkkö

Ihmiset työn takana. Teemme tutuksi kuluvan vuoden aikana henkilöstöämme, vuorossa on Movettan perustaja Petri Rönkkö. Kuinka apuvälineala on muuttunut 30 vuodessa?

Lue lisää »