Paula väri3

Henkilökuvassa Paula Levänen

Tiesitkö, että Movettalla on oma ompelimo ja verhoomo? 

Paulan käsistä syntyvät tuotteet mittatilaustyönä tarpeen mukaan. 

Kysytään millainen on Paulan työ ja mitä hän touhuilee vapaa-ajallaan!

Kertoisitko Paula alkuun hieman itsestäsi?  

Tulin töihin Movettalle syyskuussa 2013, mutta Petrin olen tuntenut jo –80 luvun lopulta saakka. Oli mukavaa aloittaa yhteistyö, ala on toki hieman erilainen, kuin missä olin aiemmin työskennellyt. Asun Jyväskylässä, Kuokkalan alueella ja  täytin kesällä 60 vuotta – eläkeikäkin alkaa siis jo pikkuhiljaa häämöttää”.

Tiedän että sinulla on pitkä historia vaatetusteollisuudesta, mitä kaikkea olet vuosien varrella tehnyt? 

“Jo pikkutytöstä asti olen tehnyt käsitöitä, äitini opastuksella ja aloitin nuken vaatteilla. 

Olin jo 16 vuotiaana töissä pienessä Atelje-Ompelimossa. Ammattikoulusta valmistuin vuonna 1980 ja sen jälkeen työskentelin malliompelijana ja -leikkaajana vaatetustehtaissa eri puolella Suomea. Jatko-opiskelin ohjaava-ompelijaksi ja vaatetusteollisuuden työnvalvojaksi Johtamistaidon Opistossa. Teollisuudessa toimin työnvalvojana/-johtajana viimeiset vuodet. 

Perustin oman ompelimon vuonna 1987. Valmistin mittatilaus-asuja, hääpukuja, nahka-asuja ym. asiakkaiden toiveiden mukaan. Lisäksi tein verhoilu- ja sisustustuotteita. Olen työskennellyt vuosia myös myyjänä ennen Movettalle tuloa”. 

Teit minulle aikoinaan upean hääpuvun, vieläkö teet mittatilaustöitä yksityisille ihmisille vai riittääkö “koneen polkeminen” Movettalla? 

“Jonkin verran teen vielä tilaustöitä.  Vaatetuspuolen töitä  kyllä vähemmän.  Eniten  verhoilua, verhoja ja muita sisustukseen liittyvää. Toki iän myötä omaa vapaa-aikaa arvostaa aina vain enemmän!”

Kuuluuko työnkuvaasi muutakin kuin ompelu- ja verhoilutyöt Movettalla? 

“Pienessä yrityksessä saa tehdä kyllä monipuolisesti kaikenlaista. 

Teen kaavoitukset MT-tuotteille ja sarjon ne eri kokoihin. Lisäksi hoidan kangas- ja tarviketilaukset, tuotteiden vastaanoton ja lähetyksiä asiakkaille. Osallistun sovituksiin silloin kun asiakas on paikanpäällä”.  

Työssäni tarvitsen kaikenlaisia työkaluja

– pystysahasta nuppineuloihin

Mistä kaikki materiaalit tulevat Movettalle, nehän eivät ymmärtääkseni ole ihan tavallisia kankaita? Millaisia työkaluja työ vaatii? 

“Kaikki materiaalit ja tarvikkeet tilataan eri tukuista. Materiaalien tulee olla verhoiluun sopivia eli konepestäviä, kestäviä  ja helppohoitoisia asiakkaille. Työssäni tarvitsen kaikenlaisia työkaluja – pystysahasta nuppineuloihin!  

Ompelukoneita on tällä hetkellä 5 erilaista, eri materiaaleille ja erilaisiin töihin tarkoitettua. Eniten käytössä on kolmisyöttökone, sillä on paksuimmatkin materiaalit helppo työstää”. 

Joka työssä on omat haasteensa, mikä on Movettan käsityöntekijän “vaikein rasti”? 

“Näen harvoin asiakkaita, joten pitää osata “visioida ” sekä toteuttaa myyjän ja asiakkaan sopimat yksityiskohdat ja toiveet tuotteeseen. Meillä on myös myyjät Helsingissä ja heille teen kaikki työt etänä. Valokuvat auttavat näissä todella paljon”. 

Sitten vähän työn ulkopuolelta..käydessäni Movettalla olen nähnyt 2 ihanaa koiraa, kertoisitko vähän niistä? 

“Sohvanvaltaajakoirat😊, samasta pentueesta Ava ja Axel, nyt jo 2v ja 8kk ikäiset Collie – Collie-samojedi mix. Pienestä asti he ovat olleet töissä mukana ja asiakkaat ovat tykänneet tosi paljon. Käytän koiria myös Muistisairaiden  Palvelutalossa, vanhukset saavat  silitellä ja rapsutella koiria”.  

Pami, Ava ja Axel

Olen itsekin opiskellut aikoinaan mallipukineiden valmistajaksi, mutta vaihtanut alaa. Miten näet Suomen vaatetusalan näkymät? Työllistääkö se yhä alasta kiinnostuneita? 

“Epävarmuus tulevaisuudesta varmasti hankaloittaa monenkin yrityksen kansainvälistymistä. Suomalainen osaaminen on maailman huippua ja se pitäisi saada uudelleen nousuun. Tällä hetkellä ei ole kovin montaa suomalaista yritystä, jotka vielä valmistavatkin tuotteet Suomessa. Ala on antoisa ja kiinnostava, toivottavasti innokkaita alan opiskelijoita löytyy tulevaisuudessakin. 

KäsityöteollisuuSuomessa on kallista ja valitettavasti työt siirtyvät usein rajojen ulkopuolelle“. 

Elämä ei ole pelkkää työtä, kuinka rentoudut ja  mitä tykkäät touhuta vapaa-ajallasi? 

“Koirien kanssa menee aika hyvin lenkkeillen ja touhuten. 

Kuuntelen musiikkia ja käyn klubikeikoilla, kun se on mahdollista. Tanssiminen on myös ollut rakas harrastus minulle pienestä asti. 

Ostin kesämökin 4vuotta sitten ja siellä olen remontoinut sekä maalaillut paikkoja oman näköiseksi. Kalliotontilla ei tarvitse puutarhahommia paljon tehdä, joten aikaa jää grillaamiseen, saunanlämmitykseen ja uimiseen. Luonnosta nauttiminen ja rauhallisuus on parasta luonnon keskellä. 

Tykkään myös marjastaa ja sienestää syksyisin. Uimisen aloitan heti jäiden lähtiessä ja lopetan kun vedet jäätyvät uudelleen. 

Moottoripyöräily on jäänyt nyt tosi vähiin – vanha Yamaha vielä kuitenkin odottaa tulevaa kesää!”

Loppuun vielä kysymys, joka esitetään kaikille Movettalaisille? Pidätkö kokkaamisesta ja mikä on bravuurisi keittiössä? 🙂 

“En ole kokkailija…mutta Aurajuustokiusaus ja Karjalanpiirakat ovat kuulemma hyviä”.😀 

Kiitos Paula haastattelusta ja mukavaa loppuvuotta! 

Muita artikkeleita